Väreitä (2005)

Asfaltti hohkaa kuumaa ohuiden sandaalieni läpi. Valkoiseksi kalkittujen talojen seinät loistavat auringon paisteessa ja ilma talojen välissä väreilee. Meren laulu soi vain muutaman metrin päässä.
   Hiekka tunkeutuu varpaideni väliin heti, kun painan jalkani sille. Ilmassa tuoksuu meri. Ei se pohjoinen, kalsea tuoksu vaan etelän lämmin ja kutsuva. Palmutkin tuoksuvat. Ja kaikki muut kasvit.
   Kuljen määrätietoisesti kohti vaahtopäitä. Hiukseni ovat jo liimautuneet kiinni niskaani ja kaipaan virkistystä. Meren kohina soi korvissani ja sitä säestää lokkien nauru. Jätän sandaalini rantaan ja juoksen veden syleilyyn. Suolan maku nousee huulilleni ja annan sen olla. Meri on pehmeä, kodikas. Äänet kuuluvat täällä vain kaikuna; muistona ja mahdollisuutena.
   Potkin vettä päästäkseni syvemmälle. Tahdon juoksuttaa sormiani hienossa hiekassa, joka on aaltojen alla kuin samettia. En enää tiedä kuinka kaukana ja kuinka syvällä olen.
   Hiekanjyvät leviävät kraatteriksi kun käteni koskettaa niitä. Ne nousevat pohjasta ja ikään kuin lentävät veden alla; pyörivät sormieni ympärillä. Hymyilen. Pitää nousta pintaan.
   Auringon valo tervehtii suljettuja silmiäni, kun pääni nousee vedestä. Vedän syvään henkeä ja sydämeni lyöntien tasaannuttua avaan silmäni. Rantaan on vielä matkaa. Käännän kasvoni aurinkoon ja annan aaltojen viedä minut maihin.
   Toinen sandaalini on lähtenyt tutkimusmatkalle ja jättänyt parinsa yksin hiekalle makaamaan. Nappaan hylätyn mukaani ja kuljen veden rajassa kunnes aurinko on kuivattanut minut ja on taas aika sukeltaa. Meren tuoksu on voimistunut.